maanantai 16. toukokuuta 2011

Kotiseutumatkailua

Olen nyt ollut viikon kipeänä, jonka takia sitä jaksaa ja ehtii taas enemmän blogimaailmaankin. Koneen uumenista olen löytänyt vanhempia kuvia joita on kansiotolkulla, mutta silloin niistä ei mitenkään ehtinyt kirjoitella blogiinkaan. Kävin kokeiden loputtua muunmuassa vierailulla La Rochellen lähikaupungissa. Tässä pientä matkaraporttia.

 Kaupunki paljastui vähän pikkuisemmaksi kuin olin ajatellut. Lisäksi näin keväällä turistejakin oli aika vähän liikenteessä, alkoi melkein tuntua siltä, että asun Bordeaux'ssa jossain isossakin metropolissa. Kaupungista löytyy kuitenkin kuulemma mmonia yliopistoja ja aika paljon opiskelijoita.

 
 Yhtenä iltana kävimmekin sitten katsomassa miltä Rochelle näyttää by night.

 
 Satama-alue oli hienosti valaistu ja sitä ympäröi baareja ja ravintoloita. Kaikki baaritkin menivät tosin jo kiinni klo1 eli kovin myöhään ei yöelämässä ehdi mellestää.
 Rochellen suojamuurin torni vartioi asukkaitaan.

 
Kävimme yksillä tällaisessa "olutakatemiassa". Tämän baarin lähettyvillä oli pari muutakin ja kaduilla vallitsi lepsakka tunnelma, kun näistä kaikista eri baareista pursuili ihmisiä ulkopuolelle saakka.
Sisällä olikin sitten vähän ahdasta, kamalaa musiikkia ja kanssaihmiset kuin Etelä-Pohjanmaan tuppukylistä karanneita.

 Hauska graffiti yö- ja päivänäytöksessä.
Aprillipäivä oli jo mennyt, mutta erään suklaaliikkeen ikkunassa jaksettiin edelleen kaupata Poisson d'Avril, aprillikalaa.
 
Meillä oli onneksi ihan lyhyt matka majapaikkaamme kavereiden luo, mutta löytyi Rochellestakin vuokrattavia kaupunkipyöriä. Ja innokkaita neitojakin polkemaan.

Keskellä keskustaa, aivan sataman vieressä sijaitsee majakka! Tämä oli aika söpö, joskin en tiedä onko tuo enää oikeasti käytössä.

 
Seuraavana päivänä ehdittiin vielä kierrellä kaupunkia ja tarkoitus oli lähteä Ile de Ré-saarelle, mutta ilma olikin vähän viileämpi ja pilvisempi kuin mitä sääennuste oli luvannut. Niinpä rannalla makoilun sijaan kaikki äänestivät yksimielisesti kaupunkikierrosta ja pitkää lounasta.
 
 
Lounaalle pääsyttiin tämän nimiseen paikkaan, joka on varmasti maailman huonoin ravintola, jossa olen ikinä syönyt. Kaikki mikä vain voi olla väärin, oli sitä. Tarjoilu oli erittäin nihkeää ja kaikkien annoksissa oli jotain vialla. Itse otin pääruoaksi simpukoita, joista puolet oli tyhjiä ja joiden lisukkeesta, muutamasta hassusta ranskalaisesta, piti maksaa erikseen 3€. Muut ottivat kalalautasen, ja kummasti kahdella lohipala oli puolet pienempi kuin muilla. Vastaukseksi tuli, että "kun ne oli viimeiset palat". Mitään ei ehdotettu tilalle. Osalta puuttui simpukkakulhot, jotka kyllä tuotiin, mutta ne olivat joko niin pieniä tai sitten tyhjiä kuten omani ettei paljon mitään syömistä ollutkaan. Vesikarahvia saimme pyytää kolme kertaa, mutta viiniä kyllä yritettiin kaupata joka välissä.
 Alkupalaksi otin kaverini kanssa ostereita, jotka olivatkin paikan ainoa hyvä ruoka. Tämäkin oli tosin järkyttävän kallis (myöhemmin huomattiin että naapuritkin olivat kaikessa halvempia kuin tämä paikka). Yhtäkkiä ostereiden lomassa mateli karvainen mato. Sanottiin tämä tarjoilijalle, joka vain tokaisi "mitäs minä sille voin tehdä?" ja lähti äkkiä vetämään. Ei kyllä enää toiste tulla...

Vähän epätyytyväinen ruokailija...

 
Ennen junan lähtöä ehdittiin vielä käydä tsekkaamassa ranta, jossa hyytävä tuuli jo vihmoi...
 Bongata kadulla outo otus...

 Bongata puistossa riikinkukkoja ja oppia ranskaksi tämän nimi, joka on jo päässyt unohtumaan...

 Hengailla isolla ankkurilla uusissa kesähousuissa...

 Ja käydä vielä maistamassa perinteistä opaikallista juomaa. Sitä löytyy muutaman erivärisen kirkkaana, esim vihreä on omenan makuista ja punainen metsämarjojen. Juoma oli tosi sokerista ja mehumaista, vaikka katsottaessa tajusin, että alkoholipitoisuus on ihan viinin luokkaa.

Sitten olikin aika palata jo takaisin kotiin!

2 kommenttia:

Fifi kirjoitti...

Riikinkukko = paon. :) Komeita otuksia!

Hyi olkoon, mato ostereissa! Harvoin sentään törmää noin törkeään "palveluun", todella huono tuuri.

Ella B kirjoitti...

Fifi, eipä tule tuota riikinkukon nimeâ niin usein käytettyä :). Oli kyllä varmaan huonointa palvelua mitä olen koskaan saanut ravintolassa!