tiistai 19. huhtikuuta 2011

Toinen tunnustus

Gorgeous Blogger

Kovasti kiitoksia Avelinalle tästä tunnustuksesta! Voisi luulla, että olen unohtanut mutta en! Aina on tosi ihanaa saada joku kiva tunnustus toiselta ihanalta bloggarilta. Sillai on niin kuin myös mitä kirjoittaa blogiinsa...;)

The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat.“

Milloin aloitit blogisi?

Aaah mikä kysymys ! Pitää oikein tarkistaa, keväällä 2009 eli siitähän alkaa olla jo kaksi vuotta. Kylläpä bloggaaminen onkin sujunut, välillä enemmän välillä vähemmän.


Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Niin kuin suurinosa blogeista, omani kertoo ihan minusta itsestä. En ole mikään fashionista tai erityisen innostunut sisustuksesta, joten jutut kertovat ihan siitä mitä hommaan päivittäin elämässäni ulkomailla : työ/opiskelu, kaverit, ruoka, matkustelu ja viinit.



Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Se, että minä kirjoitan sitä ! Ehkä täältä löytyy välillä enemmän viinihöpinöitä kuin muista blogeista.

 
Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Halusin pitää yllä suomenkielentaitoa ja kävi ilmi että blogiin on hyvä heittää kuvia ja pieniä juttuja niin että perhe ja kaverit Suomessa pysyvät vähän mukana siinä mitä teen ilman että täytyy kirjoittaa erikseen kaikille. Joskus kun on kiirettä eikä löydy sopivaa soittoaikaa, äiti käy katsomassa blogin puolelta missä viiletänkään menemään.
Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Kuvien kokoa ja niiden sijaintia tekstissä, mutta en millään jaksa ruveta säätämään jonkun toisen ohjelman kautta joten tähän asti kuvat nyt vain ovat tuossa järjestyksessä ja koossa kuin blogger ne laittaa. Voisin tehdä myös bannerikuvan, mutta en ole vnähnyt sitäkään vaivaa. Eli toisin sanoen blogin ulkoasu ei ole ihan optimaalinen, mutta sisältöhän se kaikista tärkein on…

Välillä mielessä ja tietokoneen muistissa pyörii tuhansia kuvia joista haluaisin kirjoittaa, mutta en millään ehdi. Kotona käydään Facebookissa kääntymässä ja nukkumassa, joten silloin blogille ei jää yhtään aikaa.

Tämän haasteen on tainnut tehdä jo aika moni, joten haastan kaikki ne lukijani, jotka eivät vielä ole sitä tehneet, ottamaan vastaan tämän tunnustuksen!

Ei kommentteja: