sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kuinka tulla kiinalaiseksi

 Tänä vuonna olen tutustunut luokallani olevaan tyttöön Hong Kongista, ja meistä on tullut oikein hyviä ystäviä. Hauskaa jutussa on että olimme viime vuonna samalla luokalla, mutta emme ikinä hengailleet yhdessä. Tänä vuonna meidät saattoi yhteen paritehtävä koulussa. Olen tutustunut myös pariin muuhun henkilöön luokaltamme paremmin ryhmätöiden ansiosta (luokallamme on yli 60 oppilasta), joten täytyy sanoa että en niitä ainakaan inhoa, vaikka joskus onkin vaikeaa työskennellä monen ihmisen kanssa.
 
 Ennen en ole ikinä tutustunut aasialaisiin ihmisiin ja niinpä kaverini on kovaa päätä tekemässä minusta "kiinalaista barbia". Torstaina mentiin syömään vähän isommalla porukalla yhteen Bordeaux'n kiinalaisista ravintoloista.

 Sisustus oli hieno ja kuulemma ihan paikkansa pitäväkin. 

 Käsipeliksi tarjottiin puikkoja, mutta myös haarukkaa. Lopusta naurettiin, kun meidän seurueen ainoa kiinalainen popsi ruokaa haarukalla ja muut singittelivät urheasti puikoilla.

 Juomana Tsingtao-olutta, jonka bongasin jo meidän luokan partystakin. Sitä saa ilmeisesti ostettua Ranskasta ihan paikan päältäkin. Olin itseasiassa aika hyvää.

 Päätettiin sillai, että meidän pari kieltä ja kulttuuria osaavaa henkeä tilasi kaikille monta eri ruokalajia, niin että päästiin maistelemaan mahdollisimman montaa eri lajiketta. Minulle oli tietty vähän vähemmän tarjolla, mutta hyvin tuli silti syötyä.
 Oma suosikkini oli yllättäen tuon käden lähettyvillä oleva munakoisojuttu, joka oli hieman tulista. Muut naureskelivat minulle, sillä se on ilmeisesti ihan perusruokaa ja yleensä siihen lisätään vielä jotain lihaa, että siitä tulisi vähän hienompaa. Halusin myös välttämättä katkarapuja kookos-limekastikkeessa, jota näkyy vähän oikeassa yläkulmassa. On muuten tarkkaan ottaen thaimaalaista, mutta oli joka tapauksessa oikein hyvää.

 Loppulasku, piti ottaa kuva, kun yleensä ei maksa ihan näin paljoa. Seurueessa tosin oli monta henkeä, niin, että loppusummaksi yhdelle tuli vähän kohtuullisemmin.

Ja koska yksi iltahan ei ollut riittävästi, seuraavana päivänä suuntasin koulun ja meidän Hollanti- esityksen jälkeen syömään kaverini luo.

 Tytöt olivat tehneet kylmän talvi-illan seuraksi kiinalaista fondueta. Omalle lautaselleni eksyi kasvisravioleita, nuudeleita, mungo-papuja, tofun paloja ja ehkä vielä jotain muuta. Kaikki nämä lilliuivat erittäin tulisessa liemessä...

 Fonduesetissä porisi siis toisella puolella tulinen liemi, johon lisättiin lämpeämään aineita, joita haluttiin syödä. Toisella puolella oli jotain haalea lientä, jonka piti toimia tulisuutta lieventäjänä.
Koko fondue oli kyllä erittäin hyvää, varsinkin tofu, josta pohdin, että kuinka en syö sitä useammin, mutta myös niin tulista, ettämelkein mahaa väänsi tämän jälkeen. Tytöt naureskelivat katsoessani tulipunaiseksi muuttuneita huuliani "onko vähän kuumaa". En olekaan ikinä ennen tiennyt, että kiinalainenkin keittiö saattaa olla näin tulista! Tästä se käännytys on alkanut...

Ei kommentteja: