torstai 25. helmikuuta 2010

Suomalainen Turisti

En ehtinyt loppujen lopuksi ottaa montakaan kuvaa etelän reissulta, vaan aika kului töissä ja ensin sinne löytämisessä, muutamia viinejä ja yhtä erinomaista siideriä maistellessa ja lopulta kiireellisesti vanhan kaverin tapaamisessa ja taas junassa.


Tapahtuma pidettiin Verchant-tilalla, jossa olikin ylelliset puutteet tähän tarkoitukseen.


Aurinko paistoi ja lämmitti niin että alkoi tuntua oikein keväältä ensimmäistä kertaa. Tuli melkein kuuma vaikka olin laittanut vaan ballerinat. Ehkä silläkin oli jotain vaikutusta, että kävelin sinne pienen tovin, kun en päässyt autolla kuten kaikki muut...

Tuntuu oudolta olla lomalla ja niin ettei ole oikeasti mitään tekemistä. Jo alkaa parin päivän päästä kyllästyttämään. Ilman autoa on huono lähteä kiertelemäänkään minnekään lähiseuduille, huomiseksi on luultavasti tiedossa retki valtameren (siis Océan eikä mikään tavallinen meri, kuten paikalliset tykkää painottaa) äärellë.


Olen silti käynyt vielä käyskentelemässä keskustassa, mutta harmiksi eilen iltapäivällä sää muuttuikin huonommaksi, joten eipä tullut aurinkoisia kuvia, kun hengailtiin liiaksi aamulla kämpillä!


Ihailtiin skeittareita ja rullaluistelijoita skeittipuistossa. Osa pojista oli tosi nuoria ja söpöjä, mutta hyvin pysyivät pystyssä.


Matkan varrelle osui myös Ice Room, josta olen kuullut juttua ja jonne olen itsekin halunnut mennä, mutta taitaa jäädä ensi vuodelle. Konseptiin kuuluu siis nimen mukaisesti jäinen huone, jonne pääsee 10 euron sisäänpääsymaksulla 20 minuutiksi rajattoman baarin ääreen töppöset kädessä. Kaverin mukaan sieltä ei ulos selviä "ihan selvänä". Tämä saattaisi muistuttaa suomalaisesta menosta lämpötilansa ellei muunkin menon puolesta...

Lillet on paikallinen vähän vahvempi viini, johon on sekoitettu appelsiinilikööriä. Tämä on ollut vuoden sana ja tuote, joten oli pakko ottaa kuvaan, kun näkyi jonkun periranskalaisen kahvilan listassa.


Kävin myös keskustan aukiolla sijaitsevassa l'Intendance-viinikaupassa. Viinipullot kiertävät kauppaa ylös asti kuin jossain linnan tornissa konsanaan. Jaoettelu tapahtuu alueen mukaan ja ylimpänä on erikoistapaukset. Vanhin viinipullo bongattiin vuodelta -60.


Koulussa olen perehtynyt paljon Sauternes- viinien tapaukseen (erittäin makea valkoviini, vin liquoreux, jossa usein hunajan ja hillottujen hedelmien vivahteita näin ideaa antamaan). Hyllystä löytyi paria eri vuosikertaa Château d'Yquem- viiniä, joka on ainut 1er cru classé tässä kategoriassa, eri suomeksi sanottuna parasta laatuaan. Hintaa oli 400-500e, näkyy ehkä hämärästi allaolevasta kuvasta.


Pitäisi ehkä nauttia tästä joutilaisuudesta, sillä kuten hyvin tietää ei sitä jatku kovin pitkään. Vähän myös jännittää, kun täytyy alkaa olla "kunnon" oman alan töissä, vaikka kuinka olisi kyse "vain" työharjoittelusta, silti on määriteltyjä tuloksia, joihin pitäisi päästä...Mitenkähän tästä kaikesta selviää! Toisaalta odotan innolla mitä haasteita onkaan edessä.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Viikon asuja

Viikon aikana piti välillä laittaa aivot narikkaan ja pitää taukoa, joten tuli napsaistua muutamat päivän asut kuviin. Kuvat on kyllä aika huonolaatuisia, ei ollut riittävästi aikaa yrittää itselaukaisijalla ja näyttää siltä, että kukaan ei ole meidän peiliäkään jaksanut pyyhkäistä puhtaaksi!

Tämä mekko on Vero Modasta, joskus yli vuosi sitten. Tykkään hirmuisesti väristä ja onhan se lämminkin, mutta kaulus on vähän outo. Ulkona jalassa oli ihan tukevat talvisaappaat sateelta suojelemassa...


Tämän t-paidan hankin kevättä ja kesää ajatellen, siinä on ihanat haalistuneet värit, mutta onpa sitä tullut pidettyä jo nyt.


Tämän päivän vietän Montpellierissä Vinisud-tapahtuman merkeissä, joten kuvia luvassa myöhemmin. Toivottavasti etelän aurinko olisi myös paikalla!




maanantai 22. helmikuuta 2010

It's not the end (but a beginning)

Viikonloppu sitten olikin aika juhlimispainoitteista aikaa. Piti ottaa kaikki ilo irti viimeisistä hetkistä ja olihan yhdet synttäritkin ohjelmassa.


Parempaa asukuvaa ei uudesta mekostani tullut koko illan ajalta.


Ohjelmaan kuului tequilashotit, joka nostatti tietysti ilon kattoon.


Päivän (vai sanottaisiinko pikemminkin illan) asukuva. Päällä oli mekko viime kesänä Suomesta ostettu mekko, jota en olekaan paljoa käyttänyt.


Jätettiin jäähyväisiä niille, jotka jättävät Bordeaux'n yli puoleksi vuodeksi.

Katse kohti tulevaisuutta, mitähän juonenkuvioita tällä kertaa on luvassa?

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Yes, sushi!

Viimeistä viikkoa nyt viedään! Taas pitäisi pakata ympäristön kaaos laukkuihin ja laatikoihin ja roudata toiselle puolelle Ranskaa. Tässä oikein konkreettisesti tajuaa miten paljon kamaa sitä onkaan säilössä ja että joskus voisi olla hyvä vähän lajitella...

Samaan aikaan loppuviikosta enimmän koestressin helpottaessa, tajuttiin kavereiden kanssa, että tässä nyt ollaankin yhdessä viimeistä kertaa ennen lokakuuta ja viimeistä kouluvuotta! Totta kai tullaan varmasti näkemään ennen sitäkin, mutta silti kaikki hajautuu ympäri Ranskaa tai ulkomaille, ja näin dramaattisesti sanottuna mikään ei ole enää niin kuin ennen.
Päätettiin siis pitää vielä kerran sushi-ilta (tai siis minä pakotin muut tämän idean toimeenpanoon), vaikka seuraavana aamuna oli vielä suullinen esitelmä. Ainakin se meni hyvin, että antoi varmaan sushi potkua...


Osa sushirullista valmistettiin itse. Eli ekaksi levitetään riisi levämatolle...


Laitetaan halutut lisäkkeet päälle...


Ja aletaan kiertämään rullaa maton avulla.


Sitten leikataan halutun kokoisiksi palasiksi...

Ja nautitaan hyvässä seurassa.

Olen aina kuvitellut että sushien valmistaminen on jotenkin tosi hankalaa, mutta nyt ollaan kaksi kertaa tehty itse, eikä se niin hankalalta näytäkään. Ja on tosi herkullista.


Tilattiin vielä muutamat Sushishop'sta kaiken varalle ja saadaksemme inkiväärin ja wasabitahnan lisukkeeksi. Oli nämäkin hyviä, vedin aivan navan täyteen rullia ja niistä riitti vielä seuraavallekin päivälle.

Nyt on tavallaan vähän masentunut ja surullinen olo, kun tietää että hauska ja tapahtumarikas vuosi on tullut päätökseensä. Osa kavereista on jo lähtenyt, ja itsekin aivan pian! Tietysti edessä on uusia seikkailuja, mutta toisaalta töissä ei tapaa samalla lailla yhtä paljon ihmisiä kuin koulussa...

lauantai 13. helmikuuta 2010

Päiväni murmelina

Päivät ovat välillä alkaneet toistaa itseään kun herään (tai aluksi yritän ainakin) aikaisin ja sen jälkeen yritän keskittää kaikki voimani koulujuttujen pänttäämiseen. Viikko on tietysti katkeillut, kun on pitänyt lähteä työharjoitteluhaastatteluihin toiselle puolelle Ranskaa, nukkua kaksi yötä junassa outojen juoppojen keskellä, olla pienessä flunssassa ja kauheassa väsymyksessä tai juhlia kämppiksen lähtöä.

Viikko sitten järkättiin illallinen kaverin luona, jossa söin maailman parasta keittoa. Meni niin nopeaan suihin, että en edes kuvaa ehtinyt ottaa, vaikka söin itse erään toisenkin keittolautasen.

Matka jatkui yöhön ja toisiin bileisiin. Ehkä olisi pitänyt olla kotona aiemmin, mutta koulussa aina painotetaan hyvien suhteiden ylläpitämistä. Sitähän tämä nyt on...


Kämppisten viimeinen illallinen oli vuorossa keskiviikkona. Pääateriana oli pinaatti-ricottacannelloneja, joista en voi kylläkään ottaa kunniaa itselleni. Oli aivan suussa sulavan hyvää! Nytkin nousee aivan vesi kielelle, kun katson kuvaa.

Ja täällä on taas satanut lunta! Pari päivää sitten ihasteltiin illalla lumimyräkkää, mutta valitettavasti aamulla enää katot olivat valkoisina. Toivoisin niin kovasti tännekin vielä lunta! Kylmää kyllä piisaa.

Sitten pitääkin taas palata kertauksen pariin, kyllähän tässä on vielä vähän aikaa ennen maanantaita ja urakan alkamista!

maanantai 1. helmikuuta 2010

Minä ja Bordeaux

Ei voisi uskoa, että neljä kuukautta sitten täällä oli vielä kesää jäljellä ja minä saavuin kaupunkiin juuri parahiksi siitä nauttimaan. Löysin joitain alkuajan kuvia arkistojen uumenista ja tässä tuleekin pieni kuvapainotteinen kooste ajasta, jonka olen jakanut tämän kaupungin kanssa.

Tässä on kuvaa keskustasta.

Keskusta kiertää joen rantaa ja kouluni sijaitsee tämän joen rannalla vähän kauempana. Terassilla on mukava oleilla välitunneilla, varsinkin jos aurinko paistaa. Tässä(kin) tapauksessa ranskalaiset ovat lähteneet toteuttamaan uutta koulurakennusta liian vähän aikaa pohdittuaan, sillä terassin katto on täynnä pieniä reikiä ja kun sataa, ei ulkona pääse sadetta suojaan mihinkään...

Lokakuussa käytiin vielä rannalla, vaikka meriveteen ei millään olisi voinut mennä uimaan. Jotkut surffarit siellä taisi olla. Niilläkin oli täydet suojavarusteet päällä Atlantin kylmyyttä vastaan suojaamassa.


Kävin tutustumassa kesäkaupunkiin Arcachon'iin, joka tulvii snobeja pariisilaisia kesäisin, niin olen kuullut...Rantaa ja caramel'ia piisasi. Katselin ja vertailin aivan hulluna kaikkia eri toffee-tuotteita ennen kuin päädyin (ylihinnoiteltuun) suklaaseen ja levitteeseen.


Olen myös käynyt kiipeämässä kuuluisalla erittäin korkealle Dune de Pilat- hiekkadyynille ja katsellut upeita maisemia.

Portaista huolimatta otettiin perinteinen tyyli ja patikoitiin jaloin aivan ylös asti ja toisella puolella laskeuduttiin meren rantaan asti. Välillä tuli vähän kuuma.

Hauskinta oli juosta jyrkkää hiekkamäkeä alas.


Yksi Bordeaux'n maamerkkejä: Place de la Bourse, joka oli joskus syksyllä verhottu vaaleanpunaiseen. Jopa vesi, joka virtasi oli vaaleanpunaista. Ei ehkä paras ja nätein idea...

Löysin Zarasta iiiihanan talvitakin, joka oli kevyttä ja tosi pehmeää turkista. Toivoin lahjaksi, mutta en saanut. Päädyttiin lopputulokseen, että ei tämä sovikaan niin hyvin minulle. Kävin sitä silti kokeilemassa vielä kaksi kertaa ennen kuin hyväksyin ajatuksen...

Quinconces-aukiolla on aina jotain ohjelmaa. Syksyllä paikalla oli huvipuisto, jonka jälkeen tuli liha-ja vintagemarkkinat ja nyt paikalla on joku sirkus. Huvipuistosta kävin ostamassa muutaman kerran hattaraa ja churros'ia.

Opiskelijaelämän myötä jatkui myös opiskelijaillat. Tässä ensimmäistä kertaa baarissa ja hula kaulassa tunnelmaa kohottamassa.

Juuri tänään pohdin kuinka hyvin olenkaan lopulta sopeutunut, tunnen jo aika monen kortteerin kadut ulkoa ja osaisin kotiin mistä tahansa Bordeaux'sta. Ja niin pitää jo nyt lähteä! Viimeinen kouluviikko vierähti käyntiin, keskiviikkona viimeiset tunnit ja sen jälkeen edessä enää koeviikko. Ja sitten kohti uusia seikkailuja!