torstai 22. heinäkuuta 2010

Takaisin etelässä

Nyt on sitten loma Suomessa ohi ja edessä oli taas harmillinen paluu Ranskaan. Kun Suomesta palaa takaisin, on aina vähän pientä kulttuurishokkia ilmassa ja aluksi kaikki ranskalaiset asiat ärsyttää. Heti ensimmäisenä päivänä kirosin pikkunälässä, että miksei tässä typerässä maassa edes tehdä raejuustoa?!?

Täällä onkin oikein kosteat helteet ottanut vastaan. Tänään päällä oli siskolta peritty hauska kukkamekko. Oli oikein mukava eikä yhtään luistanut yläosasta.

Lomalta tuli otettua yhteensä yli 700 kuvaa kahdessa viikossa eli joku on taas paparazzannut menemään. Niistä joitain voin laittaa blogiinkin jossain vaiheessa, kun ehdin. Ainakin mökiltä on tullut räpsittyä parit ihanat kuvat muistuttamaan tänne pimeään ihanasta Suomen valoisasta yöstä...Nyt loppuu näpyttely, sillä tämän viikon olen hautautunut ruudun taakse koulun työtä kirjoittamaan. Omana tavoitteena on saada juttu valmiiksi huomenna sillä viikonlopuksi olisi taas menoa, mutta en tiedä pitäisikö olla ihan niin positiivinen...

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Marjaisa

Olen ehtinyt tutustua vähän muihinkin marjoihin kuin pelkkiin mansikoihin! Niitäkin laitettiin juuri tänään muutamat kilot pakkaseen, jossa herkut sitten odottavat minua talvilomalla...Mutta nyt voi vielä syödä tuoreista mansikoista vatsansa kipeäksi.


Ostin Lumenelta uutta kasvovoidetta. En olekaan ikinä kokeillut tätä. Otin nyt yövoide-versiota, kun aikeissa on ostaa erästä toista voidetta päiväksi lentokentältä. Ainakin voide tuoksuu aivan ihanalle!



Kotona huomasin, että ryppyjäkin siloittava voide on tarkoitettu n. 20v. lähtien aina 40v. asti. Silloin tuli pieni "ikäkriisi", kun huomasin missä oma ikäni sijaitsee sillä janalla. No, toivottavasti suomalainen lakka tekee tehtävänsä eikä ensimmäisistä rypyistä tule niin havaintoja vielä hetkeen...

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Huh hellettä!

Uskomatonta että jo viikko on hurahtanut ohi. Niin se loma vaan menee kun on Suomen ennätyshelteet ja kivaa tekemistä.


Olen taas käynyt jäätelöllä, nyt alkaa kaikki maistettavat maut olla jo hallussa. Mutta katsokaa myös jäätelökioskin lämpötilalukemaa eilen...


Kotona vielä eilen illallakin kahdeksan aikaan oli näin lämmintä, kun lähdin polkemaan pikkumekossa kaveritapaamiseen rannalle. Ei tullut edes yhtään viileää koko illan aikana.


Päällä oli eilen joskus keväällä Zarasta ostamani pellavamekko. Onneksi sentään vähän tuuli, mutta pienen pyöräilyn jälkeen olin ihan hikinen. Varsinkin sen jälkeen , kun piti polkea siihen vastatuulen suuntaan.


En silti valita, ihanaa, kun lomalle osui tällaiset ilmat! Suomalaiset mansikatkin alkaa olla kypsiä ja tässä samaan aikaan kun tyhjennän pakastimen vanhoista, aletaan laittaa uusia pakkaseen.


Meidän torilla on ihana mansikka, joka aukiollessaan myy myös marjoja ja herneitä. Onhan se kiinniolevanakin ihan söpö.

Onhan sitä täytynyt myös muistaa tankata ja käydä viilentymässä kotikaupungin terassilla. Tässä ollaan Essien kanssa auringosta nauttimassa.

Ja nyt lomailu jatkuu, en tiedä ehdinkö enää kirjoitella Suomessa ollessani. Mutta täksi päiväksi on luvattu ennätyshellerajan menevän rikki ja minä lähden mökille hyttysten ja paarmojen syötäväksi ja järveen uimaan.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Niinpä se meni

Viimeinen viikonloppu menikin sitten lopulta tosi äkkiä. Sunnuntaina käytiin rannalla ja kun oli niin lämmin, kuin huomaamatta lojuttiin auringossa aika myöhään. Kotona ilta sujui rattoisasti pakkaillessa ja hermoillessa, kun sitä tiettyä muovipussia ei ihan heti löytynytkään.


Niinpä olen nyt onnellisesti Suomessa! Olen vieraillut Helsingissä...


Matkustanut junalla...


Sokaistunut taas kerran pyörien paljoudesta...


Aloittanut lomasyömisen...

Shoppaillut alennusmyynneissä...


ja aloittanut jäätelökesän!

lauantai 3. heinäkuuta 2010

I love Food

Tänään on ollut tosi kuuma ilma, kuten varmaan muuallakin maailmassa ja jo klo 10 oli ulkona 33 astetta. Niinpä olen lähinnä hengaillut kotona (suljettujen kaihtimien takana tuulettimen vieressä), hoidellut viime hetken asioita ja kirjoittanut tämän ruokahaasteen, jonka bongasin vähän aikaa sitten MaaMaan blogista! Ruoka on hyvää silloin kun se on hyvää ja niinpä mielelläni täytin tämänkin kyselyn.


Miten haluat munasi?
Mieluiten kokkelina. En nimittäin oikein tykkää keltuaisesta joten muissa muodoissa se jää syömättä. Paitse sellaisissa neljän minuutin munissa, jotka rikon salaatin päälle niin että vielä juokseva keltuainen sekoittuu salaattiin. Nam ! (vaikka kuulostaa vähän ällöltä).

Kuinka nautit kahvisi/teesi?
Kahvi mustana ja aika espressomallisena, suomalainen kahvi on mielestäni aivan liian laihaa. Teehen en laita myöskään mitään. Kumpaakin voin juoda minkä asteen lämpöisenä tahansa. Usein en ehdi juoda kaikkea teetä aamulla ja illalla, kun palaan kotiin kippaan loput teentähteet kurkkuun.


Suosikkiaamiaisruokasi?
Aamulla on aika usein pakko saada jugurttia. Lomalla tai viikonloppuna miksaan jugurtin marjojen kanssa tehosekoittimessa. Muuten jotain hedelmää, jonka saa helposti syötyä (kiireessä…).

Maapähkinävoi?
Hyvää erityisesti omenanpalojen kanssa. Jonkun leivän kanssa aivan liian tykyä.

Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
Vinaigrette eli :


Sinappia...


Lisää siihen viinietikkaa...

...ja oliiviöljyä. Mukaan voi myös heittää yrttejä tai valkosipulia, joka on aivan tajuttoman hyvää!

Jos ei näitä löydy myös pelkkä (balsami)viinietikka ja oliiviöljy suolan kera käy.

Colaa vai Pepsiä?
Varmaan enemmän Cola lightia tai zeroa, mutta enimmäkseen kesällä ja aika harvoin. Suomessa tykkään juoda Jaffaa, sitä origenelliä appelsiiniä tai joskus myös greippi-versiona. En yleensä juo limsoja, enkä melkein koskaan ruoan kanssa.

Laiskottaa, mitä teet?
Vihreätä salaattia, tomaattia ja ehkä jotain juustoa. Tai menen ravintolaan töihin niin saan syödä mahan täyteen ilmaiseksi ja herkullisesti. :)

Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
Poivron-brousse eli paprikaa ja jotain tuoreen vuohenjuuston tapaista juustoa (joka ei hirveästi maistu miltään). Suomessa otan kasvispitsan, ihan sama mitä kasviksia siinä minä tykkään kaikesta ! Nykyään muuten Ranskassa voi tilata myös susheja kotiin, ihanaa. Yritän piilottaa mainoslappuset etten käyttäisi koko budjettiani vielä aika kalliisiin susheihin.

Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
Kokkailu aina alkaa siitä että jääkapissa olisi aineita joita pitäisi käyttää jotenkin ennen kuin menevät huonoksi. Itselle on vähemmän motivaatiota kokkailla.
Aika usein teen suolaisia piiraita, kotitaloudessa lemppari on sinappi-tomaatti-mozzarella.
Muutoin enemmän tykkään leipoa.


Tämän päivän kotikokkailuja: tomaattia ja juustoa taikinarullassa. Laitoin vähän liikaa täytettä ja rullat tulvi yli...

Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
Ala-asteen stroganoffista, jonka hirveät lihapalat oli pakko syödä. Tunnen vieläkin hajun elävänä nenässäni jos mietin. Myös koulun kalapuikoista ja tillikastikkeesta, erityisesti kastikkeesta. Jo nuorempana minulla oli migreeniä ja yhden tuollaisen hirveän tilliannoksen jälkeen tuli hirveä päänsärky ja kalapuikot lensivät vessanpönttöön. Vieläkin inhoan tilliä.
Oikeastaan kaikki huonot ruokamuistot on näitä, joita olen syönyt ennen kamalaa päänsärkyä.

Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
Lätyt ja banaanikakku äitistä, sinappi ja sitruuna Bordeaux’n kämppiksestä, sienisalaatti (siis herkkusieniä ja vihreää salaattia) Montpellierin kämppiksestä, sushit kaverista, tomaatit Monsieurista, tartar de bœuf eli raaka jauheliha (suosittu ruoka Ranskassa) entisestä työpaikasta ja kollegoista, Ingmannin banaani-suklaajäätelö siskosta…Muutamat löytyy !

Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit?
No, kaikki liharuoat. Sammakon koipia kieltäydyin myös syömästä viime vuonna, mutta nyt olisin siihen ehkä valmis. Kotoa on opittu, että kaikkea pitää maistaa, ja kuulemma suun pitää maistaa 10kin kertaa ennen kuin suu tottuu uuteen makuun. Näin kävi minulla aika lailla endiivien ja fenkolin kanssa, jota nyt voin syödä, mutta mieluummin ottaisin jotain muuta.


Mikä oli lapsena lempiruokasi?
Hmm, en tiedä ehkä perunamuusi. Ja on edelleen, aina kun menen takaisin Suomeen, äitin pitää valmistaa minulle perunamuusia ja ruskeaa kastiketta ja parsakaalta. Maailman paras ateria.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
Ehkä kaikki kalajutut. Nykyään aivan rakastan grillattua lohta ja muitakin ranskalaisia kaloja, joiden nimestä ei ole hajuakaan suomeksi.

Lempihedelmäsi ja - vihanneksesi?
Hedelmä : meloni ( se oranssi) ja kirsikat. En ikinä uskalla avata ja katsoa onko kirsikan sisällä matoa (kuulemma aika monessa on) vaan heitän sen kokonaisena suuhun. Jätän kaikki mansikat, mustikat ja muut marjat laskuista, nämähän kuuluvat aivan omaan, taivaalliseen kategoriaansa… Vihannes : parsakaali ja täkälaiset, auringon kypsyttämät tomaatit.



Lempiroskaruokasi?
Pizza ja kebab (au pain rond) eli pitaleipä salaatilla, tomaatilla, ranskiksilla, valkoisella kastikkeella ja ketsuppia ranskalaisten päällä. En nykyään käy ikinä missään McDonaldsissa, senkin takia että hampparit on aika tylsiä ilman pihviä, mutta myös sen takia, että tällaisen aterian jälkeen tuntee olonsa vaan tosi huonoksi ja tukkoisaksi eikä ateria täytä yhtään.

Lempivälipalasi?
En useimmiten syö välipaloja, syön liikaa aterialla…Mutta tällä hetkellä napostelen joskus kirsikoita, lakua (löytyi vielä vähän varastosta) tai kuivattuja banaanilastuja ja karpaloita, joita löysin viime viikonlopun markkinoilta.

Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
Hmm en ainakaan itse tiedosta…Syön aika helposti käsin ja laitan tosi paljon kastiketta salaattiini, joskus ihan liikaa omaan makuunikin. Tykkään syödä grillattuja pikkuperunoita sinapin kanssa ja grillata vaahtokarkkeja uunissa.

Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
Salaateilla (ilman paljoa juustoa), kasvissosekeitoilla (joita on Ranskassa tosi paljon erilaisia ja tosi herkullisia), kesällä gaspazolla (Alvalle on parasta) ja tietysti parsakaalella, jota voisin syödä joka päivä. Ehkä proteiinia lisäämään ruisleipää ja niitä kananmunan valkuaisia.


Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
Tomaattipastaa, lämpimiä vuohenjuustoleipiä, suklaakakkua, pizzaa. Vaikka voihan näitä kaikkia syödä dietinkin aikana, jos vaan kohtuudella eikä joka päivä.

Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
En ihan tulisena. Tykkään aika tulisesta, laitan esim tabascoa pizzaan ja pastaankin, mutta kun on liiaksi ei enää maista mitään.

Saako olla jotain juotavaa?
Joo, viiniä mitäs muuta :). Aperitiiviksi virkistävää pastista ja vesilasillisenkin voi jättää siihen viereen.



Punaista vai valkoista?
Enemmän punaista, mutta voin kyllä maistella valkoistakin ja roséeta.

Lempijälkiruokasi?
Varmaan ranskalainen suklaakakku, joka on keskeltä “valuva”. Tarjoiltuna vadelmakastikkeen ja vadelmien kanssa, vähän vaniljakastiketta, mutta ei mitään kermavaahtoa.

Täydellinen yömyssy?
Enpä usein ota yömyssyä. Aterian päätteeksi voisi ottaa jotain digestiiviä, kuten mantelilikööriä, manzanaa eli omenalikööriä, get27 eli minttulikööriä tai vaikka pienen lasillisen makeaa Tokaijia.

Mikä on ensimmäinen leipomis- tai kokkailumuistosi?
Jostain koulun köksäntunneista taisin kiinnostua. Muistan silloin tehneeni aika usein sitruuna-marenkikakkua. Marenki ei kai ikinä onnistunut ihan täydellisesti mielestäni. Joskus pienenä ollaan kavereiden kanssa väännelty minttusuklaapirtelöä kyseisestä jäätelöstä ja myyty kadun kakaroille meidän leikkimökki-kioskista.

Kuka on vaikuttanut ruoanlaittoosi eniten?
Ranska. Paljon uusia reseptejä, uusia vihanneksia ja hedelmiä ja siis paljon uusia makuja.

Onko sinulla valokuvaa todisteeksi varhaisista kokkailuistasi?
Ei taida olla. Minusta ja siskoita on taidettu ikuistaa kuvia pipareita leipoessa. Joitain vanhoja kuvia muistan joissa minä keskittyneenä kaulitsen piparitaikinaa omalla pienellä kaulimella ja sisko vieressä pistelee oman taikinapalansa parempiin suihin.

Kärsitkö jonkinlaisesta ruoanlaiton pelosta, saako ajatuskin jonkin ruokalajin kokkailusta kämmenesi hikoamaan?
Ei, mutta täytyy tunnustaa etten yhtään osaa kokkailla mitään kalaa, kokonaisen lohenkin työntäminen uuniin tuntuu suoritukselta. Lihasta nyt puhumattakaan.

Mikä on käytetyin tai eniten arvostamasi keittiövälineesi ja/tai suurin pettymyksesi mitä keittiövälineisiisi tulee?
Käytetyin on salaattilinko, jonka olen löytänyt Ranskassa ! Myös sellainen omenan pilkkomissysteemi Ikeasta on aika näppärä. Turhaa ei ole sillä tuossa olikin aika lailla kaikki keittiövälineeni…

Nimeä jokin hauska tai outo ruokakombinaatio josta todella pidät?


Kaalilaatikko eli kaalta ja soijarouhetta, jota äiti on joskus valmistanut. Tykkään myös vihreistä linsseistä oliiviöljyllä ja yrteillä ja porkkanoista dipattuina hummukseen. En tiedä onko nämä nyt niin outoja, mutta ei ehkä kaikki tykkää.

Nimeä kolme syötävää tai ruokalajia, joita ilman et vain voi elää?
Parsakaali, vuohenjuustosalaatti ja mustekala missä muodossa tahansa, mieluiten renkaina (calamars) tai friteerattuina valkosipulissa paistettuina paloina (supions à la persillade).


Mustekalarenkaita viime kesänä Mallorcalla. Ja runsaasti sitruunaa!

Supions eli pikkumustekaloja by google.

Mitä ruoanlaitostasi puuttuu?


Lihajutut ! Myös hienot koristelut, isken tuotteet yleensä sellaisenaan lautaselle, ja ylemääräinen suola. En tykkää kun ruoat on tosi suolattuja, mieluummin laitan vähemmän ja sitten voi jokainen lisätä mielensä mukaan. Tykkään muuten myös vähän aikaa sitten löytämistäni suolattomista, vain herbes de provencella maustetuista sipseistä…

Nyt aletaan nauttia aperitiiviä, kaihtimet on voinut avata jo ja tv:stä taitaa tulla taas jalkapalloa. Nyt tekisi mieli tilata sushia...

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Kerrattakoon

Viime päivinä onkin aika kulunut kivan äkkiä. On ollut yhtä jos toista tekemistä. Eilen illalla järjestin Brillanen viinien maistelutilaisuuden entisen työpaikkani ravintolan iltamissa. No, oli aika katastrofi! Eihän siellä ollut melkein ketään ja sitä sitten spekuloitiinkin koko ilta. Eikä kukaan tajua minkä takia. Ehkä se on tämä kesä ja kuumuus, ehkä liian vähäinen mainostelu.
Toisena ongelmana on jalkani. Toiseen jalkaterään pisti eilen joku jonka luulin olevan hyttynen, mutta nyt koko jalkaterä on kaksinkertaistanut kokonsa, niin on paisunut. En oikein tiedä onko tämä joku allergiareaktio tai muuta, mutta viilentäviä rasvoja olen laittanut, ja toivottavasti se on ohi matkaan mennessä.


Tänään päällä oli taas shortsit. Viime vuonna olin ilmeisen ihastunut farkkuminiin ja tänä vuonna se näkyy vaihtuneen shortseihin. Yleensä pidän enemmän hameista, mutta shortsit on aika kätevät, ei tarvi huolehtia kun vähän jalkoja levittelee. Kun en jaksa pohtia, että mitä laittaisi päälle, laitan nämä shortsit. Kaikissa mekoissani tuntuu olevan joku ongelma. Ehkä pitäisi kipaista alennusmyyntien kautta, sitten kun ne alkaa...


Viime viikonlopusta kertyi muutamat kuvat ja laitan ne nyt tähän jatkoksi. Silloinkin oli niin kiire (lomailla) että ovat kuvat jääneet tietokoneen muistiin.


Sunnuntaina olin myymässä koko päivän meidän viinejä Rognesin viinipäivillä. Onneksi silloin ei ollut vielä aivan hirveän kuuma, vaikka loppupäivästä hiki alkoikin virrata.


Ei tullut pahemmin otettua kuvia muista kojuista kuin omasta. Tein silti itsekin pienen kierroksen muilla ja maisteltiin yhden kollegan ja hänen kaverin kanssa enimmäkseen valko-
ja roséeviinejä. Suurin osa ei ollut niinkään minun makuuni, mutta löysin kuitenkin muutaman pullon kotiin asti kuljetettavaksi.

Viereissä kojussa myytiin ihania, mutta aivan ylihinnoiteltuja provencelaisia herkkuja. Ostin silti muutamaa laatua, erityisesti noita herkullisia artisokkia.


Viikonloppuna nautittiin myös kavereiden kesken ja juhannuksen kunniaksi viinejä. Tämä viognier-valkoviini oli tosi hyvää. Maistui sekä tuoksui paljon päärynältä ja myös omenalta. Ei ollut liian kuivaa, vaan miellyttävän raikasta. Viikon viinisuosikki.


Illalla nautittiin myös punaviiniä Jurasta. Oli myös aika hyvää, ei liian vahvaa, mutta pehmeää, hieman täyteläistä ja tasapainoista. En muista mitä marjaa siinä maistui. Varmaan jotain tummia metsämarjoja, kuten karhunvatukkaa.


Maanantai kului viinitilalla tämän etelä-Ranskan alueen sommelierien järjestön, Association des sommeliers d'Alpes-Marseille-Provence, vierailua järjestelen. Ensin oli tiedossa viinien maistelua ja puheita. Toinen englantilainen viinintekijä tuli Luberonista maistattamaan valko-ja roséeviinejään. En tykännyt oikein yhdestäkään.


Kaikki 49 sommelieriä söi sitten (pitkän) lounaan viinikellarissa. Vähän jännitystä oli ilmassa, sillä catering-yritys , joka järjesti ruokailun saapui yli tunnin myöhässä. Eikä yhdeltäkään irronnut hymyn tapaista, mistään anteeksipyytelystä puhumattakaan. Lisäksi heillä ei ollutkaan tarpeeksi haarukoita jälkiruokaa varten eikä heidän tehtäviin kuulunut mikään tarjoilu, niin minä jouduin sitten auttamaan meidän työntekijöitä kaikessa tarjoilussa. Ja kyseessä oli eräs michelin-tähden catering-yritys Cucuronista, nimeä paljastamatta... Ja jopa salaatti ui paksussa kermajuustossa ja lohen lisäke purjo paksussa majoneesissa. Ei kyllä ollut mielestäni minkään tähden arvoista.

Huomenna on viinitilalla luvassa teatteriesitys ulkoilmassa illalla, joten menen varmaan sinne. Ja sitten pääseekin jo pakkailemaan! Ja uskomattomaksi onnekseni Suomeenkin on luvattu tosi kesäistä säätä.