maanantai 14. kesäkuuta 2010

R niin kuin Rosé

Ei se viikonloppu lopulta ihan kokonaan töissä mennytkään. Eilen jo aamupäivästä alkoi näyttää siltä että vierailijoita ei tule ollenkaan, niin lounaan jälkeen lähdin sitten ihan oikealle rannalle. Ensimmäistä kertaa täällä Marseillen suunnalla koko kesänä! Olen kyllä ihan jäljessä normaalista, ajankausikalenterista.
Lauantaina muuten tapahtui eräs tosi kiva juttu, nimittäin viinitilalle tuli yksi ranskalainen nainen suomalaisen ystävänsä kera. Olin aivan ällikällä lyöty (hyvässä mielessä ja erittäin innoissani), siis suomalaisiahan alkaa löytyy joka nurkilta. No, kaiken lisäksi tämä tyttö oli Alkon sisäänostaja joten eipä olisi paremmin voinut käydä.


Lauantaiaamuna järjestettiin myös Roséeviini-maistelutilaisuus sillä uusien omistajien myötä La Brillanen tilakin taipuu valmistamaan tätä provencelaista kesäjuomaa. Itse tilaisuudesta unohdin ottaa kuvia, mutta vein muutamat näytteet illalla kotiin. Nämä eivät kyllä olleet parhaimmistoa. Paras näistä oli toinen vasemmalta Chateau de Beaupré. Aika hedelmäinen, mutta silti pehmeän karkin makuinen.
Me ollaan päätetty tehdä tosi hailakkaa roséeta tilalla, joka on minunkin suosikkia. Nuo täyteläisemmän väriset tuppaa olemaan enemmän hedelmällisen ja makeamman makuisia, mutta itse tykkään enemmän karkin, mansikan ja vadelman makuisista mineraalisista roséista.


Tästä tulikin mieleen, että kaikki nuo "kuvailevat" adjektiivit on ihan minun omaa keksintöä, vaikka viiniasiantuntijoilla on varmaan ihan omaa sanastoaan. Niinpä haastan kaikki lukijani esittelemään jonkun maistamansa viinin ja kuvailemaan sitä ihan omin sanoin. Jos jaksatte, laittakaa linkki tähän kommenttilootaan, että en vahingossakaan missaa yhtään juttua. Ja haastakaa joku muu!
Ja te, joilla ei ole blogia, voitte kertoa viinistä kommenttiloodassa, muistakaa laittaa myös viinin nimi.

Tässä vielä päivän asu. Heräsin aamulla tosi myöhään ja valmistauduin ennätysajassa (30min). En paljon katsonut mitä päälleni vedin, mutta kukapa siellä peltojen keskellä sellaisesta välittää!


Sain myös (muistaakseni) ekaa kertaa tunnustuksen koko bloggailuni aikana. Jihuu, tätä voisikin juhlia vaikka viinipullollisella...Kiitos Bisquitsille, olen aivan innoissani!
Luovutan tämän edelleen sekalaiselle seurakunnalle blogeja, joita tykkään lukea just nyt, eli muutamalle ranskalaiselle ulkosuomalaiselle ja parille muulle, joiden blogeihin olen vain huomaamatta koukuttunut: Mikri , Laura de Lille, Katz, Kersti ja Cherry. Ja Piretta: Tervetuloa Ranskaan!

6 kommenttia:

Airelle kirjoitti...

multa onkin mennyt ihan ohi, että la brillane on vaihtanut omistajia. enkä tiedä, onko se heiltä hyvä veto ruveta rosé-tuottajaksi, kun he muutenkin tuottavat pieniä määriä. ja kilpailua riittää. but let them try.
en muuten tiedäkään, miten käytännössä rosén valmistus on toisenlaista kuin punaviinin, joten tästä uudesta projektista olisi kiva lukea, jos ennätät siitä kirjoittaa.
mitä tulee haasteeseen katsotaan, jos löydän sopivan viinin. rosétahan meillä kuluu...

Katness kirjoitti...

Ihanaa! Iso kiitos tunnustuksesta! Olen otettu!

Juon yleensa aina roseta, mutta minulle juuri suositeltiin jotakin uutta ja raikasta jota on pakko paasta kokeilemaan: MacMurray Ranch Sonoma Coast Chardonnay. Jotakin ne trooppisista hedelmista hopisi tata viinia kuvaillessa ja heti olin myyty. Laitan arvioini viinista tanne kunhan sen korkkaan. Olemme menossa piknikille tyttojen kanssa perjantaina kaukaiselle saarelle (tai laheiselle luoteelle) joten sinne ajattelin ottaa mukaan evaaksi pullon...

Mikri kirjoitti...

Täälläpä olikin kiva yllätys odottamassa :) Kiitos tunnustuksesta!

Ella B kirjoitti...

Airelle, olen tainnut vähän aikaa sitten sivumennen mainita tuosta vaihdoksesta. Mutta, voisin tosiaan kirjoittaa vähän rosén valmistuksesta, tosin en tiedä ehdinkö edes itse olla sitä näkemässä meidän tilalla. Odottelen miten sinä maistelet jotain roséta:)

Katz, heti googlasin tuon sun viinin, kuulosti ainakin aika hyvältä! Täällä on aina ongelmana, että ulkomaisia viinejä löytyy niin huonosti, ja kalliilla, siinä mielessä ainakin Alko on aika mahtava...Suomessa en ikinä osta ranskalaista viiniä, vaikka tätä en uskallakaan Ranskassa sanoa:)

Mikri, niinpä, siinä sulle!

Cherry/Kirsi kirjoitti...

Oi, oli pakko ihan lukea monta kertaa siis olenko saanut tunnustuksen? :)) Hitsi kyllä tuo linkki menee mun blogiin! :D Voi kiitos ihana!!

Ja oot niin upeennäköinen noissa vaatteissa ja söpössä pannassa. Onko paita H&M:ltä? Sopii sulle ihanasti, paljon paremmin kun mulle itelle :)

Heh, ja noi viiniadjektiivit on niin hauskoja :D Pitää joskus kertoo sulle, kun maistelen jotain viiniä ja tulee mieleen hauskoja sanoja :))

Ella B kirjoitti...

Cherry, jep, sulle tuli, tykkään kovasti lukea sun blogia:)
Paita on tosiaan H&M:ltä, se onkin kivan löysä ja vilpoinen. Kyllä se vähän pullottaakin vatsan kohdalta niin kuin olisi raskaana.

Viiniadjektiivit on hauskoja, varsinkin kun ihan "tavalliset" ihmiset niitä keksii, eikä joku viiniasiantuntija: tämä maistuu nyt 1800-luvun satulan nahkaiselta. Silti, musta tuntuu, että suomalaiset on vielä aika huonoja vähän haistelemaan ja maistelemaan viinejä aluksi, vaan pullo avataan ja kippis ja kulaus. Senkin takia kiva kuulla mitä te lukijat maistatte ja haistatte:)