sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Yes, sushi!

Viimeistä viikkoa nyt viedään! Taas pitäisi pakata ympäristön kaaos laukkuihin ja laatikoihin ja roudata toiselle puolelle Ranskaa. Tässä oikein konkreettisesti tajuaa miten paljon kamaa sitä onkaan säilössä ja että joskus voisi olla hyvä vähän lajitella...

Samaan aikaan loppuviikosta enimmän koestressin helpottaessa, tajuttiin kavereiden kanssa, että tässä nyt ollaankin yhdessä viimeistä kertaa ennen lokakuuta ja viimeistä kouluvuotta! Totta kai tullaan varmasti näkemään ennen sitäkin, mutta silti kaikki hajautuu ympäri Ranskaa tai ulkomaille, ja näin dramaattisesti sanottuna mikään ei ole enää niin kuin ennen.
Päätettiin siis pitää vielä kerran sushi-ilta (tai siis minä pakotin muut tämän idean toimeenpanoon), vaikka seuraavana aamuna oli vielä suullinen esitelmä. Ainakin se meni hyvin, että antoi varmaan sushi potkua...


Osa sushirullista valmistettiin itse. Eli ekaksi levitetään riisi levämatolle...


Laitetaan halutut lisäkkeet päälle...


Ja aletaan kiertämään rullaa maton avulla.


Sitten leikataan halutun kokoisiksi palasiksi...

Ja nautitaan hyvässä seurassa.

Olen aina kuvitellut että sushien valmistaminen on jotenkin tosi hankalaa, mutta nyt ollaan kaksi kertaa tehty itse, eikä se niin hankalalta näytäkään. Ja on tosi herkullista.


Tilattiin vielä muutamat Sushishop'sta kaiken varalle ja saadaksemme inkiväärin ja wasabitahnan lisukkeeksi. Oli nämäkin hyviä, vedin aivan navan täyteen rullia ja niistä riitti vielä seuraavallekin päivälle.

Nyt on tavallaan vähän masentunut ja surullinen olo, kun tietää että hauska ja tapahtumarikas vuosi on tullut päätökseensä. Osa kavereista on jo lähtenyt, ja itsekin aivan pian! Tietysti edessä on uusia seikkailuja, mutta toisaalta töissä ei tapaa samalla lailla yhtä paljon ihmisiä kuin koulussa...

Ei kommentteja: