keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Jotain uutta

Olen minäkin saanut hankittua jotain uutta näistä talven ale-myynneistä, jotka täällä alkoivat kauhealla (no, ranskalaiseen menoon tottuuneena) lumimyräkällä. Kyllä sai olla klo 9 aika yksin kaupoissa... Puolustuksekseni sanon nyt, että en herännyt varta vasten shoppailemaan vaan aamulla ratikat oli tietysti jumissa, kuin sattumalta kouluun kävellessä piti kävellä kaupungin suurimman kävelykadun läpi. Sillä reissulla en mitään ostanut, mutta alkuviikosta harvinaisena vapaailtana ehdin käymään parissa kaupassa.

Tuloksena oli, että löysin nämä korkokengät Zarasta ja vielä viimeistä paria ja omaa kokoani. Lisäksi korko on vähän pienempi joten erittäin mukava ja jos kerta kämppiskin sanoo, että olen ainut jolla ei ole korkkareita talossa...Nämä on kyllä jotenkin 80-lukumaiset, mutta sehän on taas muotia!

Lisäksi Siuomesta ostin nämä (siskoni valkaamat) balleriinat, jotka vein aika hänen nenän edestään. Mutta nämä oli enemmän mun kokoa ja vähän liian pienet hänelle. Eli pakko saada. Alunperin himoitsin Pianon mustia balleriinoja, joissa oli ruusu(ke) varpaiden päällä, mutta tietty pieniä kokoja ei enää ollut jäljellä, aaah harmi!

Tämän lisäksi olen ostanut ainoastaan pari T-paitaa ja vihdoin kaipaamani ja etsimäni ison käsilaukun koulua varten. Sekin löytyi alesta ja vielä äiti rahoitti.

En nyt voi kuvata oikein mitään kun ei ole enää kameraa! Hassua miten oudolta ja orvolta tuntuu, kun ei ole omaa kameraa käytössä. Onkohan minusta tullut siitä vähän riippuvainen? Siinä taitaakin olla seuraava ostokseni, eli onneksi ei tullut ale-hyllyjä tyhjättyä. Ja sitten on vielä uusi auto, tätä yritän varmaan pitkittää, mutta ajanjakso kun sitä tarvitaan lähestyy vaan vääjäämättömästi...Ja sitten kun pitäisi ajatella kaikkia paperihommia...

Nyt täytyy siirtyä tutkimaan Reebokin ja urban male consumer'sien yhteyttä. Ei taida tulla valmista ihan vielä huomiseksi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vitsit tämä sinun blogi on tosi ihana!
Ja tulee kyllä heti nälkä kun katselen ranskalaisia ruokia. Haittaako jos lisäisin sinut blogini sivupalkkiin? Tykkään sen kautta seurata blogeja.

Ella B kirjoitti...

Hei, ei haittaa yhtään. Käynpä nyt tsekkaamassa sunkin blogin sitten!