perjantai 29. toukokuuta 2009

muu maa mustikka

Mulla oli taas joukkoliikenneongelmia. Olin aamulla lähdössä töihin, vielä oikein ajoissa, ja odottelin ratikkaa pysäkillä. Näin sen oikein lähestyvän ja odotusajaksi ilmoitettiin 2 minuuttia, kun se yhtäkkiä pysähtyi ja alkoi kilkatella kellojaan parin sadan metrin päässä. Tähän syynä oli se, että joku (idiootti) oli pysäkönyt pakunsa aivan ratikkalinjan kylkeen ja niin kylkeen ettei se ratikka enää mahtunut ohittamaan sitä pakua.
Aikaa kului ja odotin kaikkien muiden ihmisten kanssa ihmetellen josko se tyyppi tulisi siirtämään pakunsa. Paikalle kurvasi myös poliisiauto, joka alkoi huudattaa sireeniään samaan aikaan ratikan kellon kilkatuksen kanssa. Olisin uteliaana jäänyt paikalle vartomaan mitä tulemaan piti, mutta siinä vaiheessa aloin olla jo myöhässä ja piti juosta metrolle.
Miksei nämä ranskalaiset ikinä opi käyttämään vähän järkeään?


Päällä oli uusi ihanan kevyt ja ohut villatakki Espanjan Zarasta, jonka tempaisin viime hetkillä mukaani tämän värisenä, kun jäin ekalla kerralla pähkäilemään minkä värisen ottaisi ja vai ottaisiko ollenkaan ja sitten toisessa liikkeessä ei niitä paljon ollutkaan...Kokeilin myös tätä hennesin hametta, jonka ilmeisesti myös sisko oli hankkinut, ja johon en oikein tiedä mitä värejä yhdistellä.


Monsieur'lle on tullut akuutti tarve ostaa uusia vaatteita (vinkki: pikku reikiä...), ja lähdimme paremmille apajille Aix-en-Provenceen. Koska tällä kertaa ei keskitytty minuun, löysin vain muutaman t-paidan hennesiltä, joka piti kiireellä vetää läpi.



Ostin nämä artistien suunnittelemat topit, joista 25% menee aidsin vastaiseen työhön. Mikä tekosyy viedä kotiin!


Ei kommentteja: