sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Heitin turkin

Viimeinkin oli lämmintä ja aurinkoista mun vapaapäivänä!! Lisäksi tämä viikonloppu jatkuu pitkänä maanantainkin ajan sillä nyt on helluntai ja helluntamaanantai. Eilen olin vielä töissä ja tänään ajattelin lähteä heti rannalle herättyäni, mutta kuinka ollakaan ei oikein aurinko paistanut.
Lisääntyneestä pilvimäärästä huomaamatta, lähdimme siis rannalle ja heti auton pysäköityä, tippuivat ensimmäiset sadepisarat. Onneksi kyseessä oli vain pieni kuuro ja pääsimme sen jälkeen makaamaan aivan tyhjälle rannalle. Lopulta aurinkokin alkoi paistaa ja olen toivottavasti vähän grillaantunut, erityisesti Suomen lomaa varten, että voi vähän rehvastella siskoille...
Viimein alkoi tulla niin kuuma, että minun oli jopa pakko mennä vähän kastelemaan varpaita ja siitähän se lähti, heitin talviturkin! Kirjaimellisesti oikealle turkille voisi vielä tehdä jonkinmoista trimmausta, ennen rantasesongin kulta-aikaa...

Eipä tullut itsestä kuvan kuvaa, mutta sen sijaan voin esitellä ranskalaista välimerellistä ruokakulttuuria, toista lempiaihettani...

Eilen ostin kaupasta tuoreen basilikan ja sen kanssa tomaattia ja mozzarellaa.


Ja tänä iltana pizzaa!!

Tämä pizza näyttää aika jätiltä ja sitä se onkin: syötiin puoliksi enkä edes syönyt koko omaa puoliskoani. Seuraksi tietysti oman alueen roséeta Côtes de Provence. Halusin myös ostaa jotain light-juomaa ja erityisesti jotain muuta kuin coca lightia tai zeroa, eli löysin fanta zeroa. No, ei ole kummoista.

Marseille on muuten tunnettu (ainakin jossain) Ranskan pizzakaupunkina. Tänne ilmeisesti rantautui joskus aika määrä italialaisia, erityisesti Napolista (mafiosot karkuteillä), josta on ilmaantunut pizzakulttuuri ja edelleen tänä päivänä löytyvät taivaalliset pizzat, joita ei ole vertaamista joihinkin rupupaikkoihin ja isoihin ketjuihin.
Se on sinänsä hassua sillä etelä-Ranska ja koko maa muutenkin on täyttynyt suosituista kebab-paikoista, jotka eroavat suomalaisista turkin kebabista. Täällä myydään maghreb-kebabia, jossa lihan täytyy olla hallal. Marseillessa on jopa yksi McDonald's, joka mainostaa käyttävänsä hallal-lihaa.
Paikkakunnasta riippuen kebabliha, salaatinriepu, tomatti ja sipuli kääritään pehmeään tortillarullaan, puolikkaaseen patonkiin tai pitataskua muistuttavaan pain rond. Kahteen viimeiseen vaihtoehtoon lisätään ranskalaisia päälle ja kastikkeeksi kelpaa perusketsuppi ja majoneesi, valkosipulinen sauce blanche tai tulinen harissa.

Omakätisesti tuhoamassa kebabia joka on tehty pain rond'iin.

Tässä kebabrulla tarjoiltuna ranskalaisten kera.

Tuliko tästä joku kebab-postaus?? Ruokakulttuuria tosiaan, kyllä mä joskus kunnon ruokaakin syön...

Ei kommentteja: